RAILTRANS JA SEARAIL YHDISTYMÄSSÄ

Junakuljetusyhtiöt Oy Railtrans Ltd. ja SeaRail Oy yhdistyvät kevään 2009 aikana. Yhdistymisen tavoitteena on luoda uusi, vahvempi yhtiö. Yhdistymisellä tehostetaan myös toimintaa.

SeaRail Oy on vahva toimija Suomen ja Skandinavian välisissä junakuljetuksissa. Railtrans Oy:n vahvuusalueet ovat löytyneet Suomen ja Euroopan välisissä kuljetuksissa sekä Suomen ja IVY-maiden välisissä junakuljetuksissa. Yhtiöiden tuotteet ja osaamiset tukevat toisiaan ja luovat hyvän pohjan uudelle, yhdistetylle rautatiehuolintayhtiölle.

Päätöksen tavoitteena on yhdistää yhtiöiden voimavarat ja sitä kautta tarjota asiakkaille kattavampi palveluvalikoima kansainvälisissä rautatiekuljetuksissa. Yhdistymisellä myös tehostetaan myyntiä, hallintoa ja johtoa.

Muutos koskee yhteensä noin 25 työntekijää Helsingissä ja Turussa. Yhdistymisen seurauksena henkilöstön kanssa käynnistetään yt-neuvottelut. Muutos ei tule vaikuttamaan Railtrans Oy:n Tampereella sijaitsevan varaston operatiiviseen toimintaan.

SeaRail Oy:n toimitusjohtaja Krister Sigfrids on nimitetty Oy Railtrans Ltd:n toimitusjohtajaksi ja hänestä tulee myös uuden yhdistetyn yhtiön toimitusjohtaja.

Lisätietoja antavat: Krister Sigfrids, SeaRail Oy:n ja Oy Railtrans Ltd:n toimitusjohtaja, puh. 040 5283804

Tietoja yhtiöistä: Ruotsalainen Green Cargo ja suomalainen VR omistavat molemmat Oy RailTrans Ltd:stä 50 prosenttia. Yhtiö harjoittaa kansainvälistä rautatiehuolintaa ja varastotoimintaa. Liikevaihto on noin 11 miljoonaa euroa.

Green Cargo ja VR omistavat molemmat SeaRail Oy:sta 50 prosenttia. SeaRail harjoittaa lähinnä rautatiekuljetuksia meritse Suomen ja Ruotsin ja muun Euroopan välillä. SeaRailin pääkonttori on Turussa ja sillä on sivukonttori Brommassa. Yhtiön liikevaihto on noin 17 miljoonaa euroa. Tallink-Silja Line oli aiemmin SeaRailin osaomistaja.

Ystävällisin terveisin,

Krister Sigfrids
Toimitusjohtaja
SeaRail Oy

PUHELIN

0207 622 470

TURKU

Hallinto, liikenne, myynti
Kuljetuskatu 9
20200 Turku
searail@searail.net

ESPOO

Myynti
Kaksoiskiventie 49 F 67
02760 Espoo
searail@searail.net

TAMPERE

Viinikan terminaali
Lempääläntie 4, PL 609
33101 Tampere
etunimi.sukunimi@searail.net

TUKHOLMA

Myynti
Hammarby Fabriksväg 19
SE-120 33 Stockholm
searail.sve@searail.net

HELSINGBORG

Myynti
Kullagatan 6
SE-252 20 Helsingborg
searail.sve@searail.net